Hyppää sisältöön
Näytä kaikki artikkelit

Sesonkiruokaa marraskuussa

Marraskuussa kokataan sesonkiruokaa muun muassa maa-artisokasta, salottisipulista, satsumista ja granaattiomenasta. Myös herkullisten kotimaisten ruusukaalien satokausi jatkuu. Kurkkaa marraskuun herkulliset sesonkiruokareseptit ja -vinkit!

(0) Kommentoi

Sesonkiruokaa marraskuussa

Satokausikasviksia ja -vihanneksia eli niin sanottujen sesonkituotteet ovat satokautena parhaimmillaan, sekä edullisimmillaan. Sesonkituotteet ovat usein huomattavasti sesongin ulkopuolisia kasviksia, marjoja ja hedelmiä edullisempia, koska niitä on runsaammin tarjolla. Ostamalla kotimaisia sesonkituotteita teet samalla maukkaan ekoteon. Käyttämällä sesongissa olevia kotimaisia kasviksia vähennät huomattavasti ruokasi hiilijalanjälkeä. Sesongin aikana eli luonnollisen kasvukauden aikana kasvisten, hedelmien ja marjojen viljelyyn vaaditaan vähemmän luonnollisista oloista poikkeavaa, ylimääräistä energiankulutusta. Lisäksi suosimalla sesonkituotteita edesautat ruokahävikin vähentämistä. Muista, että ruokasesongit eivät koske pelkästään kasvikunnan tuotteita, vaan myös kotimaisen kalan ja riistan osalta kannattaa seurata niiden luonnollisia pyyntiaikoja ja metsästysaikoja. Kurkkaa alta marraskuun herkulliset reseptit ja vinkit.

Marraskuussa satokausituotteina ovat esimerkiksi maa-artisokat, salottisipuli, satsuma ja granaattiomena. Myös herkullisten kotimaisten ruusukaalien satokausi jatkuu, käy kurkkaamassa herkullisten paahdettujen ruusukaalien resepti täältä.

Granaattiomena on rubiininpunainen hedelmäpommi, jonka mehukkaat ja värikkäät siemenet sopivat erinomaisesti erilaisiin kastikkeisiin, salaatteihin ja leivonnaisten koristeeksi. Happaman kirpeä granaattiomena kuuluu olennaisesti myös Lähi-idän ruokiin kuten erilaisiin salaatteihin. Testaa granaattiomenan siemeniä esimerkiksi herkulliseen couscous-salaattiin ja nauti rapeiden falafelien kanssa.

Satokaudessa oleva maa-artisokka on lempeä herkku, jonka voit valmistaa perunan tavoin keitettynä, pyreenä ja paahdettuna. Maa-artisokka sisältää runsaasti rautaa, kaliumia ja muita hivenaineita. Lisäksi maa-artisokassa on runsaasti hiilihydraatteja, joista suurin osa on diabeetikoillekin sopivaa inuliinia. Pienten mukuloiden kuoriminen saattaa kuulostaa hankalalta ja työläältä, mutta kuoriminen onnistuu helposti veitsen sijaan pienellä lusikalla. Kokeile tätä myöhäissyksyn herkkua suussasulavassa maa-artisokkarisotossa.

Maa-artisokkarisotto

Ainekset

  • 250 g maa-artisokkaa
  • 2 salottisipulia
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 1 dl kermaa
  • 1 1/2 dl kasvislientä
  • Suolaa ja mustapippuria

Risottopohja

  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 1 salottisipuli
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 200 g risottoriisiä
  • 2 dl valkoviiniä
  • 1 l kasvislientä
  • 3 rkl tuoretta timjamia
  • 1/4 tl mustapippuria

Päälle

  • 1 dl parmesaaniraastetta
  • 1/2 sitruunan raastettu kuori

 

Ohje

  1. Valmista ensin maa-artisokkapyree. Pese maa-artisokat ja leikkaa paloiksi. Hienonna sipulit. Kuumenna öljy kattilassa ja lisää sipulit ja maa-artisokat. Kuullota muutama minuutti.
  2. Lisää kattilaan kasvisliemi ja kerma. Keitä miedolla lämmöllä, kunnes maa-artisokat ovat pehmeitä. Laita siivilän alle kulho, ja siivilöi kasvikset liemestä. Muista säästää keitinliemi!
  3. Soseuta artisokat ja lisää keitinlientä blenderiin, kunnes lopputuloksena on silkkinen pyree. Mausta suolalla ja laita sose sivuun odottamaan.
  4. Aloita risottopohjan valmistaminen. Hienonna sipulit ja kuullota ne öljyssä paistokasarissa.
  5. Lisää riisi ja kuullota, kunnes riisi on läpikuultavaa. Lisää viini ja odota, että se imeytyy riisiin.
  6. Lisää maa-artisokkien keitinliemi ja kasvislientä kauhallinen kerrallaan ja kypsennä välillä sekoitellen. Lisää lientä aina edellisen erän imeydyttyä.
  7. Lisää maa-artisokkapyree, kun riisi on lähes kypsää. Mausta pippurilla, timjamilla ja ruskistetulla voilla.
  8. Viimeistele annokset parmesaanilla ja sitruunankuorella.

Vinkki:  Kuoritut maa-artisokat kannattaa siirtää kylmään veteen odottamaan käsittelyä, koska ne tummuvat helposti. Maa-artisokan voi myös paahtaa kuorineen, kunhan sen pesee ensin huolellisesti. Maa-artisokkaa voi myös tarjota ohuina viipaleina kypsentämättömänä tai viipaleet voi uppopaistaa perunalastujen tapaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Hae